○ • Freax • ○

Courtney silmäili drinkkilasinsa sisältöön ja virnisti hieman. Ah, neitokainen rakasti vanhempiaan monesta syystä. Ensimmäinen syy oli se, että vanhempien lompakot eivät olleet järin tiukasti kiinni - rahaa sai siis pyytämällä (ja pyytämättäkin) ihan reilustikin. Toinen oikein kelvollinen syy oli se, että valkoisesta vitriinistä löytyi juotavaa aivan liikaakin, mikä tottakai näin bileiden tuntumassa oli helpottavaa - porukkaa kun oli paljon. Ja turhaa kaiketi mainita, että jokainen oli jollakin tapaa ylempiluokkainen? Courtneyn palvoma vitriini sisälsi kalleuksia Pariisista sekä Lissabonista, unohtamatta Milanosta tuotuja väkeviä. Perheessä ei juurikaan ollut rankkoja sääntöjä tiettyjen asioiden suhteen - mutta eräässä asiassa ei lipsuttu mihinkään suuntaan. Neiti Reeven vanhemmat eivät hyväsydämisesti sulattaneet sitä, jos nainen liikkuisi niin sanotun alemman kastin seurassa - ikään kuin nainen edes itse haluaisi?. Tuo havahtui jonkin ajan kuluttua mietteistään ja kulautti pienen määrän juomaa huultensa lävitse. Varovasti tuo lipaisi sitten huuliaan ja käänsi katseensa peiliin. Huuliin levitetty vaaleahko puna ei onneksi ollut mihinkään suuntaan levinnyt, tosin se nyt tuskin missään määrin olisikaan mahdollista, nuo naisen suosikkipunat kun olivat kestävää laadultaan. Vaaleaverikkö sipaisi hiussuortuvan pois kasvoiltaan ja kallisti hieman päätään. Lasi laskeutui hetkeksi ruskean sävyiselle tasolle, jotta neito voisi itse oikaista mustan mekkonsa asentoa. Sen sileää pintaa hiveltiin hetken aikaa sormenpäillä - ah, täydellinen ostos. Nopean vilkaisun Courtney myös loi kynsiinsä, joissa tällä kertaa koreili ranskalainen manikyyri. Kovin turhamainen tuo neiti Reeve osasikin olla - se taisi olla oikeastaan jokaisen mielipide tuosta naisesta (ellei itse ollut yhtä varakas).

Katseellan nuori naisenalku seuloi olohuonetta läpi, etsiskellen mahdollisesti mukavaa juttuseuraa - ja oikeastaan mielummin nyt vastakkaisesta sukupuolesta. Ei sillä, etteikö tuo mainiosti viihtyisi myös naisten seurassa, olihan Courtneylla liuta naispuolisia ystäviä. Hetken aikaa blondi suunnitteli menevänsä huoneensa tilavalle parvekkeelle sauhuttelemaan yhden savukkeen, mutta lopulta laiskuus voitti. Ei neito jaksaisi kuitenkaan yksin kökkiä viileässä ulkoilmassa. Tupakka-aski kuitenkin odotti yöpöydän laatikossa polttajaansa, joten kerkeäisi sitä oivasti myös myöhemminkin.

Mahtuisinkohan mä vielä Freaxeihin naikkosella? Parhaillani teen lomaketta.

//mahtuu

Jimmy vilkaisi vaaleaversieen jengiläiseensä ja naurahti hiljaa. Toinen oli aivan oikeassa. Ne nuoret tosiaan pistivät bileissä kaikki arvotavarat esille leveilläkseen. Mitä muuten saattoi olettaa sellaisilta ihmisiltä, jotka olivat kasvaneet kahisevan keskellä? Niimpä niin. Heidän hulppeat asuntonsa olivat kaukana slummihökkelöistä, tai sellaisesta asunnonrähjästä, missä punapää itse majaili. Seinät olivat paljaat - eihän näillä ollut varaa sellaisiin asioihin, kuin tapettiin ja hometta, sekä kosteusvaurioita löytyi. 'Olohuone', joka oli yhdistetty 'keittiöön' oli täynnä tyhjiä pulloja miehen äidin jäljeltä ja oksennusta ilmaantui aina reilusti päivien mittaan. Ja kyllä - Jims oli aina se, kuka ne siivosi. Tuon äiti oli majoittautunut likaiselle, pienelle sohvalle ryyppäämään, mistä Jones yleensä löysikin naisen sammuneena. Punapää ei lähes koskaan ollut vapaaehtoisesti kotonaan, tuota sattui liikaa olla siellä.

"Täytyy ainaki tsekata niiden juomatarjonta.. ehkä me pistetään pieni show käyntii", nuorukainen sanoi valkeat hampaat välkähtäen iltahämärässä. Miekkonen oli tottunut slummissa siihen, että sitä juotiin, mikä oli halvinta ja mistä tuli nopeiten sankimpaan humalaan. Eliittiteinien tunnettuun tapaan pöydässä koreilisi mitä kalleimpia alkoholijuomia laidasta laitaan vanhempien kokoelmista. Olisi siis sääli, jollei Chicagon tunnetuin nuorisorikollisjengi pääsisi myöskin osingoille. Talon liepeille saavuttuaan Jims tunki kädet nahkatakkinsa taskuihin ja kevyt virne kohosi koristamaan tuon kauniita kasvonpiirteitä. Mies oli aivan äitinsä näköinen (tosin nykyään tuo nainen oli sen verran rupsahtaneennäköinen, ettei yhdennäköisyyttä ollut enää juurikaan havaittavissa) ja tuota oli useasti kehuttu komeaksi. Jones oli luonnollisesti itsekin tätä mieltä, vaikka slummissa oppikin tietynlaista nöyryyttä jonkin verran.
"Te tiedätte varmaan, miten tää homma toimii - mennään sinne, sekotetaan vähän pakkaa ja jos ne kutsuu kytät, ni painutaan helvettiin", Jims infosi vielä, astuen sittemmin pari porrasaskelmaa ylös, päätyen ovelle. Pitkänhuiskea mies nojautui rennosti ovenpieleä vasten ja painoi summerista.

Courtney Reeve oli intoutunut vaihtamaan sanoja hyvän ystävänsä Eric Gutierrezin kanssa - Courtneyn lapsuudenystävä, puoliksi espanjalainen nuorimies, joka hallitsi naisille jutustelun paremmin kuin hyvin. Minkään asteen romanttisia tuntemuksia vaaleaveriköllä ei tietenkään ollut Ericiä kohtaan, tuo rikkaan suvun Gutierrez kun sattui seksuaaliselta suuntautumiseltaan olla väärää sorttia. Neitokainen naureskeli jollekin satunnaiselle miehen kertomalle asialle ja hörppäsi aina välillä juomaansa. Hmh. Kello ei näyttänyt vielä juuri mitään ja ilta oli nuori. Porukkaa lappasi yläkerrasta keskimmäiseen kerrokseen, ja alimmasta kerroksesta ylimpään - koko kolmikerroksinen talo siis kuhisi väkeä. Musiikin seasta erottui naisväen korkokenkien kopina vaaleaa laminaattia vasten. "Mukavan paljon taas porukkaa tullu paikalle. Musta tuntuu et mun pitäs käydä kattomassa tuol yläkerran puolel kans..", blondi selitteli ja loi anteeksipyytävän hymyn tummahipiäisen nuorukaisen suuntaan. Courtney nousi koko sulavaan pituuteensa ja otti askelia kohti portaikkoa. Kimeä ovikellon ääni kuitenkin keskeytti pahasti naisen aikomukset. "Tullaan!", huhuili Courtney Reeve hilpeän naurahduksen säestämänä. Ehkä tuo oli hörppinyt jo hieman enemmän juomaa, tai sitten nainen oli yksinkertaisesti hyvällä tuulella. "Saadaan lisää porukkaa", tuo virnisti itsekseen - tai oikeastaan lause kai oli suunnattu eteisen lähiössä pyörivälle porukalle. Luonnollisesti siis kaikki vaaleaverikön ystäviä.

Vaalea ovi avautui melko nopeasti ja neitokainen silmäili terassilla seisoskelevaa porukkaa. Tämän toinen kulma kohosi aavistuksen verran ja huulien lävitse lipui epäuskoinen tuhahdus. Nuo? Neiti Reeve kohensi mustan mekkonsa asentoa ja nojautui ovenpieleen kevyesti. "Parempi kun ette tule sisään - tiedättehän? Tää voi olla teille ehkä hieman, noh.. Liian tasokasta", pahoitteli nuori naisenalku ivallisesti hymyillen. Ovea vetäistiin hieman kiinnemmäksi, sillä täysin selällään oleva ovi saattaisi saada nuo lampsimaan sisään helpommin. Tosin kaiketi tuo joukko teki muutenkin mitä halusi. "Jospa siis teette täyskäännöksen ja astelette omiin.. Hökkeleihinne", sanoi nainen ja lipaisi huuliaan.

Mustan hupparin asentoa kohenneltiin, sekä asteltiin Jimmyn perässä rappusille. Gennyfer laitteli huppuaan, joka tosin sai levätä niskan yllä, hiukset oli vihdoin saatu kohtalaiseen kuntoon. Naisen suoristusrauta oli sanonut hyvästit, joten hiukset olivat olleet koko viikon mukavan laineikkaat. Yh, asia mitä hän vihasi - kiharat hiukset, suorat olivat paljon mukavammat. Hän ei viitsinyt siis peitellä kuontaloaan kulahtaneen paidan hupulla, vaan antoi blondien hiusten vapaasti valua olkapäiltä aina solisluiden ohitse. Nopeasti vilkaistiin ovea, jossa sukunimi Reeve komeasti oleskeli. Liian hienostunutta Gennyn makuun, hän oli mieluummin freaxeissa. Vaikkakin se ei ehkä tulevaisuuden kannalta ollutkaan fiksua, mutta mitäpä siitä. Hän oli aina ollut sellainen, joka eli hetkessä.

Vilkaistiin selkeästi itseään pidempään blondiin, jonka iloinen hymy haihtui kuin tuhka tuuleen. Sen takia kai Gennyfer Reed saikin söpön virneen kasvoilleen, sipaisten jälleen yhtä suortuvaa. Mittailtiin katseelta mustaan - kieltämättä upeaan - mekkoon kietautunutta naista, käännettiin katse hieman yläviistoon, jotta silmät nähtäisiin. Toisen loukkaukselle vain naurahdettiin, sekä huulia hieman lipaistiin.
- Me ajateltiin tehdä näistä bileistä meidän tasoiset, Genny sanoi katsellen viekkaan vihreillä silmillään toista. Kevyt naurahdus päästettiin karkaamaan täyteläisiltä huulilta, sekä painoa siirrettiin vasemmalle.

Nimi: Camille Jacquelina Wellington
Kutsumanimet: Cami, C, Wellington
Ikä: 19 vuotta ja jonkin verran päälle.
Suuntautuminen: Biseksuaali, enemmän kumminkin miehiin. Naisiin tämä kiinnostuu yleensä vain pitkien ystävyyssuhteiden ja tutustumispäivien jälkeen.
Horoskooppi: Vaaka. Lokakuussa ollaan synnytty, joten sen mukaan menee myös naisen horoskooppinsa.
Syntynyt: 13. Lokakuuta 1991, kun viimeksi ollaan tarkistettu kalenteria.
Allergiat: Siitepölylle ollaan hieman herkkä, mutta se ei aiheuta nuhaa suurempaa.
Kielet: Saksa, Latina, Ranska, Englanti ja Ruotsi.

Ulkonäkö: Camille omistaa tummat, mustaa hipovat ja ruskean rajoilla käyvät hiukset, joillain tapaa ne voi luetella myös melko pitkiksi. Suurimman osan ajastaan aamulla hän sitoo hiuksiaan letille ja pesee kasvojaan. Meikin käyttäminen kun ei häntä oikeastaan ollenkaan innosta, enimmäkseen lapsena saatujen traumojen takia - ystävät lukitsi kaappiin, sitoi kiinni tuoliin ja meikkasi nauraen. Heille se kuulema oli vain leikkiä, mutta C taisi ottaa asiat aivan eri tavalla. Camillen silmät hipovat vihreän ja harmaan väliviivaa, ja ovat omalla tavallaan melko huomaamattomat, mutta siitä huolimattakin suloistakin suloisemmat.
Luonne: Camille on itsepäinen sekä äkkipikainen asioissaan. Tämä ei malttaisi olla hetkeäkään paikoillaan jos käskettäisiin niin tekemään, mutta sitten taas kun pistetään tekemään töitä, ei neitokaisella muka ole aikaa eikä tämä muutenkaan jaksa hievahtaakaan paikoiltaan. Useimmille se koituu vain ärsykkeeksi, mutta neitokainen itse on hyvinkin innostunut luonteestaan, johon kuuluu tuonkin kaiken lisäksi myös väkivaltaisuus. Oikeastaanhan Camille ei harrasta väkivaltaa kuin vain itsepuolustuksessa, mutta pelkää siitä huolimatta äitinsä liiallista käsiksikäymistä perinnölliseksi. Joskus on tyttö nimittäin vain tarttunut pikkusiskonsa käsiin ja potkaissut ilmat pihalle, raivoissaan siitä ettei omaa rauhaa saa. Joitain tapauksia on C katunut, eli katumuksenkin taidon hän itsessään omaa, huumorintajusta puhumattakaan.
Menneisyys: Nuoresta iästään riippumatta on Camille elämänsä aikana kokenut kaiken laista. Heti syntyessään ei heillä ollut rahaa mihinkään ylimääräiseen, mutta kaikesta huolimatta neljän vuoden päästä oli pakkomielle hankkia kolme lasta lisää. Rahat riittivät tuskin kerran päivässä leivänpaloihin jo siinä vaiheessa elämää, jonka takia C oli myös koulukiusattuna koko ala-asteen. Itseensä tämä otti vain harvat asiat mutta päätyi sitten sairastamaan anoreksiaa. Siitä ollaan jo kauan sitten päästy yli muutamien syömäkeikkojen jälkeen, eikä Camille muistele pahalla tapahtumia.
Isänsä kuolema kumminkin kosketti koko perhettä, jonka takia nämä muuttivat myös Chigagoon. Isän kuolinpaikassa asuminen ei tehnyt kenellekään hyvää, joten Chigago taisikin olla paras mahdollinen paikka minne muuttaa - tarpeeksi kaukana hälinästä joka tuntui vain seuraavan perässä. Osittain terapiaa antoi Blackhawksien peleissä käyminen, heti kun Camille aloitti 15 vuotiaana kesätyöt. Koulun maksaminen on käynyt jo helpommaksi äidin mennessä töihin ja sisarustensa varttuessa vanhemmaksi. Kaikesta siitä huolimatta on Camille pirteä, hauska ja omalaatuinen tyttö. Menneisyys on menneisyyttä, hän tapaa sanoa.
Muuta:
+ Kasvissyöjä, eikä koskaan kääntyisi siltä tieltä
+ Maria poltetaan silloin kun siihen on mahdollisuus, ja sillon kun ei, tupakka käy myös
+ Alkoholi on aina ollut Camillelle melkoinen vastus äidin perjantaikännien pohjalta
+ Isä oli Ranskalaissyntyinen, nimeltään Thomas Wellington. Sukunimensä hän vaihtoi enemmän englantilaissäväytykselliseksi sen aikaisten huumekauppojen takia

Camille Jacquelina Wellington | 19/3 | Freax



EN TIEDÄ NÄKYYKÖ KUVA, MUTTA LAITAN KOHTA LINKIN.
Sori että laitoin tän lomakkeen muuten tähän..

Punapää katsahti tuohon hienostoneitiin ja kallisti hieman päätään. Tuon kasvoilla oleva virne ei värähtänytkään - hän ei varsinaisesti ollut kovinkaan impulsiivista sorttia, joka sekoaisi, jos tätä koittaisi jotenkin alentaa. Muutenkin Jones oli tottunut siihen, että tätä pidettiin pelkkänä slummipoikana, vaikkakin suurinosa ihmisistä piti miestä uhkaavana. Miekkonen tapasi yleensä vastata tuleen tulella, näin kauniisti ilmaistuna. Jos joku tuli tälle ryttyilemään, oli varmaa, että lähemmäs kaksimetrinen mies murjoi tämän maan kamaralle saakka.
"Tiedätkös, kultaseni - meidän porukka tekee täyskäännöksen vasta sitten, kun mä haluan", Jimmy hymyili vinosti ja silmäili naisen kasvoja, jotka olivat reilusti alempana, vaikkakin jaloissa tuolla neidolla oli jonkinsortin korot. Tuo blondi oli juuri niitä pikkuprinsessoja mitä miehen koulusta löytyi aivan liikaa. Isin rahoilla leikkiviä primaballerinoja, jolle ei tunnetustikaan riittänyt mikään.

"Entä jos me kuitenkin tullaan vähän kattoo, miten yläluokkalaiset bilettää? Tuskin sulla sitä mitään vastaan on, kun mainostit pikku kekkereitäs nii antoisasti koululla" Jones virnisti ja vilkaisi Gennyyn vierellään huvittuneena. Tuo kohotti hieman kulmiaan ja katsahti sitten taas Courtneyhin. Punapää inhosi sitä, että tiesi ylipäätään naisen nimen, mutta jos tuo ei tietäisi asuisi tuo laatikossa. Hienostopennut mainostivat itseään kuin suuremman luokan politikot. Jimmyn ei tarvinnut - paikallisuutiset ja juorut kertoivat tarpeeksi.

Meredith katsahti olkansa yli olohuoneen keskiosaan, jossa seisoskeli kolmen, neljän, viiden hengen ryppäitä lasit kädessä. Blondi käänsi katseensa takaisin keskustelukumppaniinsa ja pahoitteli tälle seuraavaa äkillistä poistumistaan, joka sattui johtumaan juomalasin tyhjentymisestä. Hän nousi ylös sohvalta ja hymyili vielä nopeasti miekkoselle, ennenkuin suuntasi keittiön puolelle. Muutamaa jouduttiin väistämään, jotta kulku juomien luokse onnistuisi. Katseellaan neitonen mittaili erilaisia tarjottavia, mutta päätyi jälleen kerran hieman miedompaan vaihtoehtoon - olihan pöydässä vaikka mitä vahvempaa, mutta Meran suosikkina pysyivät limumaiset alkoholijuomat. Liika alkoholin maku oli huono juttu yhdeksäntoistavuotiaan suusssa.

Kun läpinäkyvä, käteen hyvin sopiva lasi oltiin jälleeen saatu täyteen ja makukin testattua keittiön puolella muutamaan kertaan, oli Ramonavin tyttösen tarkoitus suunnata takaisin olohuoneen puolelle, mahdollisesti takaisin sohvallekkin. Hänen ajatuksensa kuitenkin havahdutti kevyt kosketus olkapäälle. Melkein kaksimetrinen, vuotta nuorempi kundi, Matthew Richie, oli astellut kolmisenkymmentä senttiä lyhyemmän ystävättärensä viereen. Mera katsahti pojan kasvoihin ja naurahti tämän lausahdukselle. Jälleen kerran, tarkemmin sitä kuuntelematta - oli kohteliasta edes esittää kuuntelevansa. Richien tyttöystävä pelmahti äkkiä huoneeseen ja vei kultansa pois vanhempiluokkalaisen tieltä. Nyt Meredith olisi siis vapaa kulkemaan takaisin olohuoneeseen, pois juotavaa hakevien ihmisten keskuudesta.

Courtney Sara Cadence Reeve silmäili hetken aikaa pitkää miestä, jonka jälkeen katse siirtyikin tuon vierellä seisovaan vaaleahiuksiseen naiseen. Neitosen vaatteita tutkailtiin hetken aikaa kovinkin arvioivasti, sitten naurahdettiin hiljaa. Hoho, Courtney vei mennen tullen tuota muijaa tässä asiassa. Muodista pitävä naikkonen huomaamattaankin arvioi muiden vaatteita mielessään - ja tottakai joskus jopa ääneen. Tällä kertaa tuo vaaleaverikkö ei jaksanut (ainakaan vielä) vaivautua piikittelemään tuolle naisparalle.
"Niinkö tosiaan?", kysäisi neiti Reeve ja vaihtoi painoaan jalalta toiselle, nojautuen siinä samalla ovenpieleen hieman. Hiuksia sipaistiin pienieleisesti ja oikaistiin taas mustan mekon sileää pintaa. Ah, kyllä sitä sopi ihailla tällaisissakin tilanteissa aivan niin paljon, kuin jaksoi. Katse kääntyi sittemmin taas tuohon punapäähän.
"Mä ehdotan nyt uudelleen.. Mitäs, jos kääntyisitte ja menisitte tonne portin luokse takasin?", kysäisi Courtney ja hörppäsi lasistaan. Se oltiin samalla hörppäyksellä saatu tyhjäksi, joten se laskettiin eteisen vaalealle ja korkealle pöydälle.

Courtney tuhahti jokseenkin ihmeissään toisen kysymykselle, jonka jälkeen pieni virne kohosi tämän huulille.
"Eei, ei. Voi kultarakas sä et tainnut ymmärtää mua..", huokaisi vaaleaverikkö ja vilkaisi taakseen. Ihmisiä oli muutamia saapunut eteiseen katselemaan tulokkaita. Tämän jälkeen katse kääntyi taasen oven suuntaan, samalla kun pureskeltiin varovasti punattua huulta.
"Teidän ei tarvitse tietää, mitä yläluokkaisten bilettää. Siin on aina olemassa se vaara, että.. No, miten tän sais kauniisti ilmaistua?", huokaisi nainen. Nuo parat vain menisivät kateudesta vihreiki - ainakin tuo muija, joka oli muutenkin katsellut Courtneyn mekkoa oikein tutulla katseella.

Gennyfer katseli hienostomummon - kuten hänellä oli tapana puhutella, vaikka useita muitakin nimiä löytyi - ylellistä pukeutumista, varmaankin vaatteetkin jostain Ranskan uutuusliikkeestä hankittuja. Olihan se epäreilua, että joillakin oli rahaa kuin roskaa, kun taas toiset olivat hieman köyhempiä. Reedit olivat itse keskiluokkaa, eivät joka päivä käyneet ravintoloissa mutta eivät ryysyissäkään eläneet. Gennystä niin kutsutut alempi luokkalaiset olivat paljon riehakkaampaa ja villimpää porukkaa. Eli siis juuri tämän nuoren blondin mieleen, hänet kun oli helppo tempaista mukaansa juhliin kuin Paris Hiltonin sylikoiran. Eikä tuon isä jaksanut enään edes välittää missä neitokainen liikkui, äidin kanssa ei edes suostuttu keskustelemaan. Veli oli kai ainoa, joka sai tietää vähänkin neitokaisen asioista, mutta osasi isompi sisarus kyllä sanoa pahaakin toisen käyttäytymisestä - yleensä siitä alkoi puhelakko, sekä kaikkea mitä halveksittiin, tehtiin.

Kulmia kohotettiin hieman blondille, joka ehdotteli omiaan. Vaikka Genny olikin lyhyt, pystyttiin nähdä muutamia ihmisiä kuikoilemassa Courtneyn takana. Niistä ei jaksettu välittää, oltiinhan menossa sisälle kuitenkin. Musiikki kuului ovelle asti - ihme, eihän bassoa käytetty varmaan lainkaan - eikä nuori neiti Reed oikein pitänyt siitä. Hän ei malttanut odottaa, että hän tai joku muu menisi vaihtamaan siitä vähän erilaista. Eliittien musiikkimaku ei ehkä ollut Mozartia, mutta ei se kuitenkaan ollut vaaleaverikön mieleen. Tutkailtiin katseella muutamaa, jotka neiti Reeven takana naurahtelivat, mutta eivätpä olisi kovin iloisia kun Freaxsit saapuisivat heidän juhliinsa.
- Me ei oteta sulta noita komennuksia vastaan, Gennyfer sanoi hymyillen teennäisesti edessään seisovalle hujopille. Olihan pituusero heidän kohdalla valtava, mutta oli se Jimmynkin kanssa suuri. Siihen oltiin kuitenkin jo totuttu - sitä paitsi neitokaisen olemus oli sen verran suuri, että se korjasi kaikenlaiset pituuserot.

Matka keittiöstä olohuoneeseen tehtiin pidemmän kaavan mukaan. tämän vuoksi Meredith huomasikin juhlien emännän ovensuussa. Tuskinpa ovenkarmien toisella puolella seisoskeli tuttuja, joukkoon sopivia hnekilöitä - ei Courtney olisi silloin noin kauaa siinä viettänyt. "Mitä tääl tapah...", neitokaisen kysymys jäi kesken, kun hän pääsi näköetäisyydelle tulokkaista. "Ahaa", tuo katsahti ovesta ulkoilmaan, Freaxiin, roskaväkeen. Blondi hörppäsi juotavaansa ja kallisti hieman päätään. Friikkejä tosiaan. Eivät sopisi joukkoon. Ymh.

Meredith loi katseensa Courtneyyn. "Mitä me tässä seistään, sulje nyt vaan se ovi", toiselle todettiin, vaikka kyllä neitonen hyvin tiesi, että kyseiset henkilöt olivat tulleeet jäädäkseen. Kokemuksen kautta toisista oli opittu enemmän jaa kokemus kertoi, että kyseinen porukka ei olisi hyvää seuraa - ei lähimaillekkaan. he olivat juuri niitä, kenestä vanhemmat varoittivat lapsiaan ja keitä tulisi varoa. Mera koki toisten läsnäolon, ei todellakaan pelottavaksi, vaan enneminkin halventavaksi. Eliväthän nuo kaksi ihmisryhmää täysin eri olosuhteissa. heillä ei ollut mitään yhteistä. Ramonav käänsi päänsä ystävättärestään ja katsahti jälleen kerran tulijoihin.

"Tyhmät ihmiset toistaa itseään", Jimmy totesi rennosti ja kohautti olkiaan hymyillen. Eihän se nyt mikään ihme ollut, kun neitokaista katseltiin. Tuolla ei selvästikään järki juossut kovinkaan lujaa, ulkonäöllä pelattiin. Sääli sinänsä, vaikka nainen nyt olikin melkoinen missi. Kauniita neitejä löytyi myös muualtakin, eikä Courtney siis ollut ainut laatuaan. Jones katsahti pienikokoiseen Gennyferiin vierellään, joka selkeästi oli tuohtunut. Tyypillinen neitokainen - kylmäverisiä naisia niinkin oli harvassa, ikävä kyllä. Toisaalta jengielämässä rämäpäisyydestä oli ihan hyötyäkin - ei jäätynyt täysin paikolleen, vaikka joutuisikin tekemisiin virkavallan sun muun kanssa.

"Musta tuntuu, ettet sä ymmärtänyt mua, barbie", Jones naurahti hiljaa ja pudisti hieman päätään. Tuo irtaantui ovenpielestä ja sipaisi pikaisesti punaisen sävyisiä hiuksiaan pois silmiltään. Pitkänhuiskea mies vilkaisi eteisessä pyöriskeleviä juhlijoita, jotka selkeästi silmäilivät kiinnostuneena porukan suuntaan. Hah.
"Kato kun, meiän porukan toimintatavat on vähän erilaiset, mihin sä oot tottunu", punapää hymyili ja kohautti olkiaan hivenen, ".. joten sä voisit varmaan suosiolla vähän väistyä - sä et kuitenkaan halua, että sulle käy mitään?"
Pitkänhuiskea miekkonen arvioi tilannetta hetken - eivät nuo heti soittaisi kyttiä paikalle, joten jengi ehtisi mainiosti riehumaan tarpeeksi sekoittaakseen pakkaa.
"Noni Freax, eiköhän mennä sisälle sit vaan", herra totesi.

Vaaleahiuksinen neitokainen siirsi katseensa naiseen, joka oli jotain kimittänyt vastaan neiti Reeven sanoista. Tuolle tyydyttiin vain naurahtamaan ivallisesti, jonka jälkeen hipaistiin omia sileitä hiussuortuvia. Ne oltiin suoristettu huolellisesti hetki sitten ja nyt ne valuivat kauniisti valtoimenaan - sopivan huoliteltu kampaus. Courtney loi katseen ystäväänsä ja virnisti tuolle.
"No hei, tottakai mun oli kuunneltava näitä - ne selvästi kun oli erehtyny ovesta", totesi neiti Reeve huvittuneena ja hipaisi ranteessaan koreilevaa hopeista korua. Tuo käänsi sitten katseensa pieneen porukkaan ja hymähti hiljaa. Ehkä ovi olisi suljettava hyvän sään aikaan, eli siis ennen kuin nuo oikeasti tunkeutuisivat sisälle. Asunnossa kun oli liuta tavaroita, joita sai hajotettua ehkä liiankin helposti. Kristallisia koriste-esineitä, puhtaan valkoinen sohva ja lukuisia muita ylikalliita esineitä.

"Mä ymmärsin ihan hyvin. Sä loppujen lopuks et tunne mua niin hyvin, että sun kannattais kyseenalaistaa mun ajatusmailmaa. Ja tohon barbieen mä en sano mitään..", hymyili Courtney Reeve enemmän tai vähemmän ystävällisesti pitkälle miekkoselle. Välissä silmäiltiin tuon vierellä seisovaa naista. Yh. Miksi ihmeessä Courtney edes alentui juttelemaan tälle väelle, sitä ei neitonen nytkään ymmärtänyt. Ehkä tuo kaipasi jotakin, jonka kanssa väitellä väittelyn ilosta. Siihen hommaan tosin helposti olisi kelvannut neljä vuotta nuorempi pikkusisar, tai kaksi vuotta vanhempi isoveli.
"En mä oikeastaan ajatellut väistyä, vaan laittaa tän oven nyt kiinni", hymähti Courtney jo jokseenkin turhautuneena ja lipaisi huuliaan pikaisesti - jokin tapa vain.
".. Oi, mitähän mulle kävis? Kyllä mä susta tiedän tiettyjä asioita, mutta en mä sentään sun kuvitellut käyvän käsiksi naisiin, vai? Äiti on tainnut kasvattaa nyt vähän huonomman puoleisesti..", kallisti neiti päätään ja silmäili miestä. Tosin eihän tuosta mitään tiennyt, mitä herranen intoutuisi tekemään.
"Vai, ehkä sä ajattelit tehdä jotain? Lyödä käsilaukulla tai vastaavaa?", tämä naurahti miehen vieressä seisovale vaaleaverikölle, ja pudisti lopulta päätään miehen lauseelle.
"Ette taida tällä kertaa..", huokaisi neiti ja laski kätösensä ovenkahvalle. "Menkää nyt suosiolla vaan muualle", jatkoi neiti Reeve.

Jimmy katsahti toiseen neitokaiseen ja virnisti hieman. Tottakai sisällä vallitsi varsinainen hienostoarmeija - ei siitä ollut epäilystäkään, kun huomioitiin, ettei tuo porukka ketä tahansa sisään päästänyt. Eivätkä päästäisi Freaxejäkään, mutta he nyt tunkivat sisään vaikka väkipakolla. Kuului tapoihin. Freaxit eivät muuttaneet suunnitelmiaan silloin, kun Jones oli johdossa. Tuo oli nimittäin varsin päättäivästä sorttia - tiesi tarkalleen mitä halusi ja teki niin kuin halusi. Ihan sama mitä muuta sanoisivat. Itsepäisyys oli kuitenkin vahva luonteenpiirre siinä missä muutkin. Punapään mieltä harvemmin nimittäin sai muuttumaan.
"Mä kyseenalaistan jos haluan", Jones totesi ja tuon kasvoja koristi pieni ivallinen hymy. Naista ärsytti - sen näki kasvoista. Ilmeistä, eleistä.. jopa ääliökin sen huomaisi. Punapää itse ei hirveästi toisten tunnetiloja analysoinut, mutta huomasi kyllä, jos vastapuolella olisi keittämässä yli.

"Siinä tapauksessa sä tulet valitettavasti pettymään", Jimmy totesi ja kohautti olkiaan ilkikurinen pilke silmässään. Ehei, ei mies ollut mikään naistenhakkaaja kylläkään. Ehkä ihan pilvessä saattoi vähän huitaista, mutta ei tuon moraali nyt niin alas ollut sentään vajonnut.
"Eihän musta ota selvää, vai mitä? Ja mun äiti ei oo kasvattanut mua mitenkään, jos totta puhutaan", tummasilmäinen hymyili, vaikka sana 'äiti' särähtikin korvaan ikävästi. Ilme silti pysyi samanlaisena - eivät ihmiset tienneet tuon äidistä mitään, eivätkä tulisi tietämään.
"No ei me taideta. Sisään vaan, armaat ystäväiset", Jones naurahti ja tönäisi sitten oven kokonaan auki. Tuo itse etunenässä asteli sisälle pieni virne kasvoillaan - tästä tulisi mielenkiintoista.

Courtney silmäili turhautuneena ihmispoppoota ja tuhahti puoliksi ääneen. Tämä vaihtoi painoaan jalalta toiselle ja sipaisi tumman asunsa helmaa, joka laskeutui kauniisti reisien tasolle. Tuo kallisti hieman päätään ja tutkaili miehen kasvoja. Jimmyä taisi koko tilanne vain huvittaa melkoisestikin, toisin kuin nuorta naista. Courtney lievästi sanottuna kiehui raivosta - ja niin kävi juuri tällaisissa tilanteissa. Tuo jengi ärsytti aivan tahallaan, oikein nauttivat koko tilanteesta. Tottakai neiti Reeve piti siitä kun sai kuittailla muille, mutta nyt tuota lähinnä ärsytti.
"No mä taidan huomata sen..", totesi nainen viileästi ja suki hiussuortuviaan hetken aikaa. Tämä vilkaisi vieressä seisovaan tummahiuksiseen ystäväänsä, sitten taas ovensuussa palloilevaan joukkioon. Ovelle oli kerääntynyt muutamia muitakin innokkaita katselemaan, ketkä ulkopuolella oikein majailivat. Muutamia jokseenkin ivallisia naurahduksia kuului ourtneyn ystävien huulilta - mikä sinänsä siis ei ihme edes ollut.

"Oho, yllätys sinänsä.. Ei se kai ihme oliskaan ollu, jos sulla napsahtais päässä pahemman kerran..", neiti Reeve sanoi. Ei tuo Jimmyä oikeasti sairaana pitänyt - mutta se nyt oli sivuseikka mitä tuolle miehelle sanoi. Tämä vilkaisi mustiin kenkiinsä, joissa muutama tumma strassi välähti eteisen valoa vasten. Ahm, tyypillistä Courtneyta. Jopa kiivaankin riidan keskellä tuo saattoi intoutua ihailemaan vaatteitaan?
"Mua loppujen lopuks ei kiinnosta kuka sut on kasvattanu - mut tosiaan huomaa ettei äitis", neito naureskeli ja kohautti olkiaan. Neitosella itsellään oli hyvinkin tiukka kasvatus takana - äidin käsialaa enimmäkseen, mutta tottakai rakkaan isäukonkin.
"Hei!", kivahti nuori nainen toisen avatessa oven aivan selälleen ja astellessa sisälle Reeven perheen hienoon asuntoon. Courtney mutristeli huuliaan ja kopisutteli korot jaloissaan äkkiä tuon miekkosen perään.

Gennyfer odotteli sitä pääasiaa, joka sitten vihdoin tulikin esille - sisään vaan. Tuo oli kerennyt jo vilkuilla hieman kärsimättömänä Jimmyä, sekä siinä välissä aina katsella juhlien pitäjää. Neitokainen sipaisi vaaleita hiuksiaan, katsellen pienen hymyn - pikemminkin virneen - kera katseltiin fiinissä puvussaan keikkuvaan naiseen. Tuo kuvitteli niin olevansa jotakin, mutta eipä tämä ryhmä siitä paljoa välittänyt. Hennosti tönäistiin ovelle saapunutta brunettea pois tieltä, suoden tuolle teennäisen hymyn.
- Toivottavast sulle jää hyvä mieli näistäki bileistä, Genny sanahti Courtneyn perään, astuen sisälle mustissa tennareissaan. Hänen tyylinsä oli suhteellisen normaali, eikä tähänkään tilanteeseen oltu kummoisemmin pukeuduttu. Hän otti sellaiset vaatteet, mitkä tuntuivat hyvältä yllä - kyllä siihen peiliinkin katseltiin, mutta lähes kaiken malliset vaatteet tekivät oikeutta hänen vartalonsa muodoille. Peilejä kai siinäkin talossa olisi enemmän kuin tarpeeksi. Olihan Courtneyn tarkistettava, oliko hänen hymynsä edelleen kaunis, vai tarvittaisiinko botoxia.

Sisällä ollessaan, pystyi Genny huomata paljon ällistyneitä katseita. Suut olivat joillakin jääneet auki, eivätkä he tajunneet niitä sulkea - ja heitä kutsuttiin hyvä tapaisiksi, hah. Toista suupieltä kohotettiin, tästä alkaisi taas hauskan pito. Neitokainen sipaisi hiustuppoaan pois tieltä, katsellen ympärilleen. Hän huomasi pian booliastian, olisihan sillä ihan hyvä aloittaa. Tuo asteli sen luo, rennosti ja itsevarmasti tietysti. Kenenkään ei kannattanut astua hänen tielleen, sillä saisi kuitenkin katua tekemisiään. Gennyfer otti yhden läpinäkyvän, lasisen shamppanja lasin, tutkien sitä. Hmm, kaikki näköjään haluttiin tehdä kalliin näköisiksi. Lasin yläreunassa kulki sisäänpäin uurrettu kukkaköynnös, vaikka tuskin puolet ihmisistäkään olivat sitä huomanneet. Naurahdettiin, sekä otettiin kauha, jolla oli tarkoitus ottaa boolia. Sillä ladeltiin hieman punaista - kenties mansikkaboolia - lasiin, eikä huomioitu sitä, että sitä loiskusi valkoiselle pöytäliinalle. Maistettiin juomaa, hieman nenää nyrpistäen. Juoma maistui pelkälle mehulle, tuskimpa siinä oli mitään viinaa lisättynä edes. Yh, juoma kaadettiin takaisin astiaan, sekä lasi törkkäistiin jonkun tuntemattoman käsiin.
- Pidä hyvänäsi, Gennyfer sanoi väläyttäen kauniin hymyn, jatkaen matkaansa. Taloa tutkailtiin, katseltiin arvioivasti. Hän kurtisteli välillä kulmiaan jollekin taululle tai matolle, naurahdellen. Pian oltiin eksytty keittiöön, siellä pitäisi olla jotakin mistä hänkin voisi pitää. Katseltiin juoma valintaa, joka oli pöydällä. Se vaikutti kovin laimealta, mutta kaadettiin toiseen lasiin vähän seuraavaa juomaa, sekä maisteltiin. Se kelpasi, joten lasi otettiin mukaan sekä alettiin suuntaamaan olohuoneeseen.

Jimmy asteli sisälle ja huomasi ihmisten tekevän tälle tietä suosiolla. Eihän kukaan kuitenkaan halunnut miekkosta kimppuunsa - tiedettiin varsin hyvin, että herra oli vast' ikään melkein hakannut yhden rinnakkaisluokkalaisensa liki sairaalakuntoon. Punapää virnisti hieman hienostopentujen kauhistuneille ilmeille ja tönäisi rennosti ruman lasiveistoksen pois pöydältä. Se tipahti kovalle lattialle ja pirstoutui tuhansiksi siruiksi. Ups. Toivottavasti se ei ollut mikään kauhean arvokas sukukalleus - tai no, ihan samahan se Jonesille oli. Nuorimies suuntasi juomien äärelle ja silmäili tarjontaa nenäänsä nyrpistäen. Liian laimeita litkuja oli tarjolla.. mitkä ihmeen mehubileet nämäkin olivat? Nuo kuitenkin maksoivat paljon enemmän - Kool Aidia sai parilla taalalla, hoho.

Vaalea käsi sieppasi kristallisen lasin pöydältä ja pieni naurahdus purskahti tuon miehen huulien välistä. Tyypillistä leveilyä. Nuorukainen kaatoi siihen punertavaa boolia ja joi sittemmin kulauksen lasin reunasta. No hyi helvetti - kuka tällaista muka oikeasti joi tosissaan. Rahantuhlausta (edelleen - mehua sai parilla dollarilla, jos sitä kerran halusi). Ehkeivät eliittipennut pystyneet juomaan kirkasta lainkaan. Hah. Lasi tipahti valkeasävyiselle matolle ja punainen neste levisi siihen, luoden ikävän läikän. Pitkänhuiskea Jones tassutteli rennosti keittiön puolelle, johon Gennykin oli mennyt ja silmäili tarjontaa.
"Aika kuiva tarjonta täällä, etten sanois", Jims totesi ja silmäili pulloa. Eikö edes yhtä viskipulloa ollut? Miekkonen käänteli pulloja nähdäkseen etiketit ja löysi pian jotain suurinpiirtein kelpaavaa. Tuo kaatoi sitä uuteen lasiin ja silmäili keittiössä olevia henkilöitä. Suurin osa oli hiljennyt ja alkanut tuijottaa freaxiläisiä. Nämä eivät luontaisesti olleet totuttu näky. Punapää suuntasi olohuoneen läpi portaikkoon, joka vei yläkertaan.

Courtney murahti puoliääneen ja turhautuneena haroi hiuksiaan. Tuo asteli nopeasti olohuoneen puolelle, pitihän tämän nähdä mitä nuo friikit hajottivat - jotai nuo kuitenkin särkisivät aivan varmasti. Vaaleahiuksinen kaunotar katseli huulet mutrussa ympärilleen. Muut ihmiset vain jatkoivat biletystä - tottakai, eihän heidän talo ollutkaan nyt uhattuna. Courtney oli se, joka tässä sai pelätä kalliiden esineiden puolesta. Tottakai muutamia (naisen läheisimpiä ystäviä) kiinnosti tilanne, ja nuo melko valppaasti olisivatkin valmiita tekemään jotain. Neiti Reeve etsi katseellaan puhelintaan, jolla olisi voinut hälyttää paikalle aina niin mukavan virkavallan. Heidän kanssa kun oltiin tekemisissä usein - ei tosiaan sen vuoksi että nainen rellestäisi laittomasti jossain, vaan sen vuoksi jos kotiin oli tungosta ei-halutuilta tahoilta, tai pihalla olevia kolmea autoa oli jollain tpaaa muovattu uuteen uskoon. Ja aivan, se punainen yksilö oli Courtneyn omaisuutta. Isän vuosi sitten antama lahja tuon rakkaalle tyttärelleen. Ei syntymäpäivinä suinkaan, vaan hyvästä tanssimenestyksestä johtuen.

Vaaleahiuksinen neitokainen kuuli kristallin pirstoutuvan lattiaan ja samassa huomattiinkin yhdeltä tasolta "tippunut" kallisarvoinen esine. Neitokainen ynähti hiljaa ja silmäili sirpaleita hetken aikaa huulet mutristettuina. Siinä oli mennyt yksi esine. Samaan aikaan kuului punapään kiroilu keittiön suunnalta - jotain valittamista ilmeisesti juomien suhteen. Courtney ei kuitenkaan mitään voinut sille, jos toiset olivat alkoholittoman pöydän luo eksyneet. Tyhmyys oli suloista. Tai sitten nuo halusivatkin pysytellä mehulinjalla. Neitokainen kirosi puoliääneen huomatessaan valkoiselle matolle lävähtäneen punaisen nesteen, sekä kristallilasin pirstoutuneena. Hmh, matto huoletti enemmän, laseja oli kaapissa noin parikymmentä kappaleta lisää.
"Mikä helvetti sulla oikeesti on!? Tää ei oo reilua, sulla ei ole MITÄÄN mitä mä pystyisin hajottamaan..", neitokainen kivahti ja lähti toisen perään, kun tuo suuntasi yläkertaan. Courtneyn huoneeseen herra ei jalallakaan saisi astua. Liikaa kalliita vaatteita, kalliita esineitä - sekä muistoja eri paikoista - valokuvia enimmäkseen, sekä joitakin perintöesineitä poismenneeltä isoäidiltä. Sieltä huoneesta jos mies jotakin rikkoisi, saisi ja Courtneyn ehkäpä jopa oikeasti totaalisen hajalle. Ei neitokaan tunteeton ihminen ollut.

Jimmy Gregory Jones tönäisi pienen särön lasiseen kaappiin matkallaan ja silmäili hymyillen ympärilleen. Friikit olivat kaikki kadonneet omille tahoilleen tuhoamaan ah-niin-ihanan neiti Reeven perheen omaisuutta. Olohuoneen valkoinen sohvakin oli jo saanut pienen käsittely jengiltä. Punertava vana boolia koristi tuota jo ennalta rumaa sohvaa, hah. Vaaleaveriköllä tosiaan oli selittelemistä rakkaille vanhemilleen. Anteliaalle isäukolle etenkin - tuon kun oltiin kuultu olevan juuri se, keltä pikkutyttö rahansa repi. Jimmyllä ei edes ollut isää. Tai oli - tuosta oli jäänyt jäljelle vain nahkatakki, joka komeili nytkin lähes kaksi metrisen miehen harteilla. Se oli esine, jossa miehellä oli vähääkin tunnearvoa. Se oli ainoa merkki tuntemattomasta isästä, josta kännissä oleva äiti ei koskaan puhunut. Hmh, sen naisen ei olisi ikinä pitänyt hankkiutua raskaaksi, kun ei pystynyt lapsesta huolehtimaan lainkaan.

"Nimenomaa. Elämä on karua, kultaseni", Jims naurahti huvittuneena kavutessaan portaita ylös. Naikkonen oli lähtenyt tuon perään, kuten arvata saattaa. Punapäähän se tuppasi kuitenkin eniten tuhoa aiheuttamaan. Miekkonen haraisi punaisen sävyisiä hiuksiaan ja vilkaisi yli olkansa, nähden tuohtuneen vaaleaverikön.
"Hei ota nyt ihan rauhassa", herra virnisti ja silmäili tarjolla olevia huoneita. Naisen huone jätettäisiin ehkä viimeiseksi. Herra tunki kädet farkkujensa taskuihin ja silmäili ympärilleen. Arvoesineitä kaikkialla - rasittavaa. Reevejen omaisuuden tuhoaminen ei itseasiassa ollut herralle kovinkaan uutta. Tuo kerran raaputtanut herra Reeven autoon aika kauniita jälkiä sen täydelliseen maalipintaan. Nuorukainen laski kätensä jonkun huoneen oven kahvalle - tuo ei tiennyt yhtään missä oli mikäkin huone, heh.

Gennyfer naurahti Jimmyn toteamukselle, eipä juomapuoli kummoinen ollut. Sai nyt kuitenkin hetkeksi kelvata, ennen kuin löytyisi mitään parempaa. Kiinnostuneena tutkailtiin ympärille, jos vaikka löytyisi jotain kiintoisaa. Ihmisiä katsottiin hieman ylöspäin, mutta silti kasvojen ilme oli itserakas. Ei siihen pituutta tarvittu, että voitaisiin olla itsekkäitä. Vaaleat hiukset sysättiin vasemmalle olkapäälle, missä ne eivät häiritsisi. Otettiin jälleen pieni kulaus juomaa, joka ei edes mukavasti kurkkua lämmittänyt. Huokaistiin, sekä katsahdettiin yhden naisen mekkoa. Tuo oli Lauren Fields, yksi teko blondeista barbieista, jonka päivä kului juoruamalla sekä keinuen milloin kenenkin miehen seurassa. Genny katseli oikealle puolelleen, arvioivasti vaaleaverikön tekorusketusta, sekä tuon asua. Valkoinen, lähes takamuksen peittävä mekko. Gennyfer antoi painon siirtyä oikealle puolelleen, olihan oikeassa kädessä lasikin. Hieman rannetta kallistettiin, sekä annettiin vaaleansinisen - kyllä, väri hämäsi pahasti makua - nesteen tipahtaa neiti Fieldsin hihattomalle mekolle. Katsahdettiin suurta tahraa toisen mekolla, joka sai Laurenin haukkomaan henkeään. Leikkisästi Genny nosti vasemman käden suunsa eteen, katsoen silmät pyöreinä valkeaa vaatetta.
- Voi kamala, anteeksi niiin kauheasti prinsessa, neitokainen sanoi laskien käden vyötärölleen. Naurahdettiin, sekä tiputettiin lasi lattialle, johon se pirstaloitui palasiksi. Kieltämättä se näytti siltä, kuin jään kiteet olisivat siihen jähmettyneet, mutta totuus oli toinen. Katse kuitenkin pidettiin Laurenissa, sekä virnistettiin tuolle. Sitten lähdettiin kävelemään jälleen, ehkäpä jossain olisi jotain juotavaa.

Hetkisen kuluttua löytyikin lasinen kaappi, jonka sisällä näkyi mukavan oloisia pulloja. Niitä katseltiin hetken aikaa miettien, päätettiin avata lasinen ovi. Ovet olivat tietysti lukossa, mutta eipä sen annettu häiritä. Lasihan on kuitenkin suhteellisen haurasta, joten kun tarpeeksi kovaa repäistiin, kyllä ne aukesivat. Omahyväinen hymy nousi kasvoille, kun katseltiin kaapin sisältöä. Sieltä napattiin pari pulloa, joista toinen survaistiin mustaan, nahkaiseen kassiin. Gennyfer Reed ei varsinaisesti ollut mikään varas, mutta kyllähän Robin Hoodkin otti rikkailta - tosin tuo myös antoi köyhille. Kyllähän blonditarkin saattaisi (huomaa sana: saattaisi) antaa pullostansa muutamalle muullekin Freaxsilaiselle, joten ei siitä sitten sen suurempia huolia. Pullo aukaistiin, sekä siitä maistettiin pieni kulaus. Kun neste valui kurkusta alas, yskäistiin pienesti sekä irvistettiin. Tarpeeksi tujua kamaa hänelle, kelpasi mainiosti. Hän olikin ollut varma, että kyllä näiltäkin mehulaisilta saattaisi jotakin juomiseksi kelpoista, alkoholipitoista litkua löytyä, eikä vain heikosti terästettyä mansikkamehua. Genny vilkaisi jälleen Lauren Fieldsiin, joka melkeimpä kiljui, kuinka julmasti hänelle oli tehty. Hän ei ilmeisesti kestänyt, että joku vähänkin teki huonosti häntä kohtaan - eihän tuo ollut vielä mitään suurta, mikä sai neitosemme naurahtelemaan. Pullo kourassa lähdettiin etsimään jotain hajoittamisen arvoista. Jatkettiin matkaa vasemmalle, jossa oli pieni käytävä. Pysähdyttiin katsomaan tauluja, joiden taide oli kieltämättä suhteellisen kiehtovaa. Gennyferin suupielet kohosivat taas taivasta kohden, sekä laitettiin pullo kainaloon. Varvistettiin, sekä nostettiin taulu pois sijoiltaan. Sitä katseltiin lähietäisyyksiltä, hmm, ihan kiva. Tosin eihän tämä tyttö taiteita pahemmin tajunnut, mutta täytyi sen olla arvokas, kun se oli päässyt Reesejen seinälle. Taulu kädessä jatkettiin matkaa, vilkaisten ympärille välillä. Neitokainen avasi yhden oven, jonka takana ilmeisesti oli vessa. Hän laski laukkunsa sekä vodkapullonsa lattialle, laittaen taulun hanan alle. Vesi laitettiin valumaan, sekä katseltiin kun kaunis kuva huuhtoutui pois. Sitten nostettiin laukku olalle, vodkapullo otettiin käsiin ja lähdettiin kävelemään pois vessatilasta. Tuskimpa Courtneyn perheellä nyt kovin paljoa menisi rahaa pieneen vesilaskuun, joten rennosti Gennyfer käveli takaisin kohti olohuonetta.

Neiti Reeve vilkaisi kaappiin, joka oli saanut pienoisen särön - kiitos tuon punapään. Samalla kuului olohuoneesta jotain puhetta siitä, kuinka joku oli sotkenut sohvaa juomalla. Eii. Courtney huokaisi hiljaa ja pureskeli huultaan. Neito ei tiennyt alkuunkaan, mitä tuo vanhemmilleen selittelisi. Äidin koriste-esine kun oli kummallisesti kadonnut, sohvassa oli juomaa, samoin kuin matossakin - ja nyt myös hylly, joka oli saanut särön lasiseen pintaansa. Tästä seuraisi neiti Reevelle monta piinallista minuuttia ei-niin-ihanaa jutustelua vanhempien kanssa, sekä mahdollisesti joitakin muita rangaistuksia. Kotiaresteja ei perheessä onneksi harrastettu, mutta mitä tahansa saattoi käydä, kunhan tämä tulisi julki - ehkä jopa tuskaisia omassa huoneessa istumisia. Mitään vastaavaa kun ei heidän taloudessa ollut tapahtunut. Tai no tottakai pieniä asioita silloin tällöin - kuten esimerkiksi se, kun Williamin autoa oltiin käsitelty. Sellaisen tosin sai korjattua suhteellisen hyvin, mutta talossa tehty tuho oli jo pahempaa laadultaan.
"Ihan oikeesti! Ootko sä tosissas näin helvetin katkera siitä, kun sulla ei ole mitään?", Courtney ärähti toiselle. Toki nainen olisi voinut heittää pöydällä olevasta lasista punertavaa juomaa miehen takille - mutta se ei olisi ollut lainkaan nautinnollista, takin sai aina pestyä. Niin tai toisaalta, mahtoiko tuo pesukonetta omistaa?

"Miten mä voisin ottaa rauhallisesti?", neito mumisi itsekseen. Tämä vilkuili ympärilleen puhelimen toivossa, mutta pahaksi onneksi se taisi olla alakerrassa. Ja kaikesta päätellen järki ei juoksisi muilla niin hyvin, että nuo ymmärtäisivät soittaa poliiseille. Nämä olisivat varmasti viimeiset bileet Reeven asunnossa - seuraaviin vuokrattaisiin jokin tila jostain muualta.
"Et mene sinne!", tuo kivahti miekkoselle, tuo kun oli hyvää vauhtia menossa neitosen pikkuveljen huoneelle. Siinä vieressä oli neitosen isoveljen huone, ja vastapäätä itse Courtneyn. Pikkusisaren huone oli keskimmäisessä kerroksessa. Onneksi naikkosen pikkuveljn huoneessa ei ollut niinkään paljoa arvotavaraa. 6-vuotias pikkumies kuitenkin oli hurahtanut autoihin, ja monia koristeautoja tuon hyllyllä tosin koreili. Vaaleaverikkö meni oven eteen huultaan pureskellen. Ei mies tosissaan voinut olla niin idiootti - Courtneyn pikkuveli kun ei mitään ollut Jimmylle edes tehnyt, joten miksi tuo menisi käsittelemään poikaraukan huonetta?

Jimmy silmäili vaaleita seiniä, joita korostivat muutamat taulut. Olisihan herra voinut viiltää kuvat puukollaan, mutta ehkäpä tuo jättäisi jotakin muillekin jengiläisille. Puukko kulki herran mukana turvallisuussyistä. Slummissa liikkui kuitenkin aika paljon vaarallistakin porukkaa. Siis ei samalla tavalla vaarallisia, kuin Jones itse. Jokainen päivä kaduilta kuului laukauksia ja joka päivä sillä seudulla kuoli verisissä tappeluissa joku. Punapää oli pari kertaa välttänyt luodin täpärästi ja ikävä kyllä tuo on nuorempana joutunut monestikin murjotuksi asfaltiin. Nykyään miehessä harvemmin näki sellaisia ruhjeita, kuin ennen. Ehkä välillä, mutta nykyään yleensä herra oli se, ketä hakkasi vastapuolen, eikä toisin päin. Pitkä ja sangen voimakas kun oli kuitenkin. Lihaksia löytyi ihan kelvollisesti, vaikka ruuasta olikin usein pulaa.
"Ei, en mä ole katkera. Mä oon tottunut siihen, ettei mulla ole mitään", punapää naurahti toisen äristessä turhaan. Nykyään mies tiesi paremmasta, mutta oli silti varsin tyytyväinen, ettei ollut tuollainen lellittykakara, joka sai kaiken mitä halusi. Toki tuolle kelpaisi kunnollinen asunto ja jokapäiväinen ateria, mutta.. sitä vain tyydyttiin siihen mitä oli.

Toisen kivahtaessa tiukasti miekkoselle ja asettuessa oven eteen miekkosen kulmat kohosivat hieman. Mitä tuon oven takana olevassa huoneessa muka oli niin erikoista. Herra kallisti hieman päätään ja lipaisi pikaisesti huuliaan. Huone ei varmaankaan ollut Courtneyn, mutta kenen sitten? No, ihan sama. Olihan niitä muitakin huoneita.
"Okei, ei sitten", Jimmy virnisti ja päästi otteensa irti ovenkahvasta. Pitkänhuiseka mies tassutteli edemmälle käytävällä ja silmäili ympärilleen. Mysteerihuoneen viereisen huoneen ovi oli raollaan, eli siellä saattoi olla joitakin ihmisiä viettämässä laatuaikaa. Kyseisellä käytävällä oli vielä yksi ovi toisella puolella, joten punapää asteli sen luokse. Tälläkertaa mies menisi sisään, vaikka naikkonen kuinka valittaisi. Jones laski kätensä taasen ovenkahvalle ja avasi huoneen oven hieman hymyillen.

Blondi seisoskeli oven edessä - neitokainen ei kestäisi kuunnella veljensä itkua siitä, kun joku olisi rikkonut tuon leikkiautot. Kuusivuotiaan suloisen pojan itku oli oikeasti raastavaa kuunneltavaa - ja yleensä kun Courtneyn veli itki, itki myös itse sisko. Tapa josta tosin kukaan ei tiennyt. Courtney oli hyvinkin herkkä - itku oli herkässä monesti tuolla neikkosella päivien mittaan, jos tapahtui jotain mikä tuon mielen sai matalaksi. Neitokainen sipaisi vaaleita hiussuortuviaan ja huokaisi hiljaa.
".. Ja sen takia sun täytyy silti tuhota muiden omaa? Enkä mä itseasiassa tietääkseni ole koskaan sullekaan henkilökohtasesti mitään tehny..", totesi Courtney ja katseli hetken aikaa toisn ivallista ilmettä. Hoho, tosin joutuihan mies rakkaassa opinahjossa sietämään neiti Reeven melko kovaa ääntä, silloin kun tuo halusi tulla huomatuksi.

Neito huokaisi hiljaa toisen jättäessä pikkumiehen oven rauhaan. Jokin oikea liike edes tuolta hujopilta. Tosin seuraava taas oli väärä. Courtneyn huoneelle tuo mies ei jalallakaan astuisi, aivan varmasti.
"Sinne ET mene!", vaaleaverikkö puuskahti ja asteli nopeasti miehen perässä huoneeseensa. Tuo siristi silmiään pienesti ja vilkaisi maahan. Hmh, luulikohan mies tosiaan etteivät nuo millän tapaa voisi jäädä kiinni? Kyllä, poliiseja pääsi karkuun, mutta ikään kuin nuo eivät olisi jättäneet mitään jälkeensä, josta poliisi saattaisi jäljittää. Noh, sen pohtimiseen ei nyt ollut aikaa. Courtney pureskeli huultaan melkein jopa epätoivoisena ja nosti katseensa sitten maasta.
"Lähde nyt!", tuo kirkui ja tarrasi miekkosta kädestä, yrittäen hilata tuota ovelle. Noh, kaikkihan toisaalta pystyivät arvella, saiko melko lyhyt ja hento nainen hilattua tuollaisen pitkän miekkosen pois huoneestaan. Courtney katseli jokseenkin hätääntyneenä ympärilleen. Sängyn päällä oli valkoisia koristetyynyjä, pöydällä iso pino valokuvia, hyllyköllä koriste-esineitä isoäidiltä, sekä kylpyhuoneen ovenkahvasta henkarissa roikkuva kallisarvoinen mekko - ei todellakaan halvimmasta päästä oleva.

Jimmy kohautti olkiaan. Tuo tuhosi muiden omaisuutta huvikseen - kaikilla ihmisillä oli kierot tapansa saada jostain tyhmästäkin asiasta mielihyvää. Ilkivalta lukeutui vain miehen kategoriaan, eikä tuo taatusti ollut ainoa. Jokainen, joka asui slummissa ja siesi vähänkin omaa surkeuttaan, toivoi varakkaimmille edes jonkinsortin kärsimystä myös. Niin se vain meni ja sellaisessa ympäristössä Jones oli kasvanut. Naisen vastutelusta huolimatta punapää astui sisälle ja silmäili virnuillen ympärilleen. Tottakai, naisen huone. Illan finaali - suorastaan loistavaa. Vaaleaverikön tarratessa lähes kaksimetrisen kädestä kiinni, purskahti herran vaaleilta huulilta huvittunut naurahdus. Oliko tuo tosissaan? Eihän nainen edes saisi Jimmyä liikkumaan kahta askelta pitempään. Eikä mies ollut edes koskenut vielä mihinkään naisen huoneessa, joten ihan syyttä suotta tuo flippasi. Jones silmäili naisen kasvoja hetken - olipa neitokainen epätoivoisennäköinen. Oliko punapää tosiaan noin kamala? Hah. Nahkatakkinen mies käänsi toisen otteen niin, että sai itse otettua neidon ranteesta kiinni.

"Jos sä otat nyt ihan rauhassa", tummasilmäinen ehdotti pieni hymy kareillen huulillaan ja veti toisen lähemmäs itseään. Äänensävy oli petollisen lempeä, mutta tässä tilanteessa ihan toimiva. Hätääntynyt nainen saisi vielä jonkun kohtauksen, jos samaa rataa jatkaisi. Hoh. Pitkänhuiskea herra katseli pienen hetken paremmin toisen piirteitä ja hymähti hiljaa. Mokoma hienostopentu. Katse käännettiin huoneseen, jonka sisustus oli tavalliseen tapaan moitteetonta. Paljon turhia esineitä jokaisessa kolkassa - herran huoneesta löytyi sänky ja pahvilaatikoita. Niin ja katosta tietenkin lamppu, mutta sen toiminta oli aika huteraa. Välillä valo paloi himmeänä, välillä ei ollenkaan.

Yh, nainen oli ollut oikeassa. Ei tuo saanut Jimmyä minnekään liikutetuksi. Ei yhtikäs minnekään. Olihan tuollaistakin silti pakko kokeilla - mitä tahansa oman huoneen eteen. Nuori naisenalku silmäili ympärilleen huoneessa ja ynähti hiljaa. Miksi juuri nyt kaikki se hienous ja kalleus oli nostettuna esille? Oi miksi? Toisaalta, eipä Courtney ollut kuvitellut tuon punapään vierailevan talossa koskaan - ehkäpä siinä piili syy. Courtney lipaisi huuliaan ja katseli maata hetken aikaa. Eikö toinen nyt vain voisi hilata itseään pienen jenginsä kanssa muualle? Kaiken kruunasi vielä pahaksi onneksi se, että herranen sai kiepsautetuksi naisen kätösen pois, ja nyt tuo nuorimies piteli Courtneyn ranteita ja vetäisi naikkosen lähelleen.
"Päästä iriti nyt", neiti sihahti ja koetti saada hentoisia ranteitaan pois tuon miehen otteesta. Vaikeaa se kylläkin oli, sillä toinen nyt epäilemättä oli paljon vahvempi kuin Courtney itse. Toki polvella olisi voinut sohaista pienen potkun ties minne - sellainen teki kipeää varmasti kovempikuorisellekin kaverille. Neitokainen katseli maata turhautuneena, kottaen työntää miestä hitusen kauemmas itsestään. Moinen läheisyys oli ahdistavaa. Ei sillä, että neiti Reeve läheisyyttä pelkäsi. Nyt sitä vain sai aivan väärältä ihmiseltä - Jimmy oli kaiken lisäksi jokseenkin pelottava. Vaaleaverikölle toki hiipi mieleen pieni pelko siitä, että mies jotain tekisi.

"Mä en ole rauhottumassa tässä yhtään, ennen kun sä poistut", tuo hymähti ja nosti katseensa mieheen. Toisen kasvoja tarkkailtiin hetken aikaa ja hymähdettiin.
"Mä en ymmärrä mitä nautintoa sä saat tästä", neiti mutisi hiljaa ja lipaisi taas uudelleen huuliaan. Courtney ei edes halunnut kuvitella, mitä alakerrassa oli meneillään. Mitä luultavimmin naikkosen ystävät olivat lähteneet jatkamaan juhlia muualle ja Freaxit hilluivat sotkemassa kämppää. Hoh, naisen äiti mitä luultavimmin olisi ensitöikseen viemässä juttua oikeuteen, kun kuulisi. Courtneyn ei tosisaan kävisi hyvin - tästä seuraisi ehkä vuosisadan julmin rangaistus vaaleahipiäiselle.